Yhteiskunta ja hyvinvointi- verkkokurssi: Oppimispäiväkirja

Moduuli 3. Hyvinvointipolitiikan keskeiset strategiat ja Kaste-ohjelma

Aihe oli mielestäni vaikein kaikista moduulien aiheista. Huomasin, että hyvinvointipolitiikka on paljon laajempi käsite kuin aiemmin kuvittelin. Hyvinvoinnin edistämiseen kun kuuluu niin paljon eri asioita. Myös sellaisia, jotka liittyvät aika kaukaisesti hyvinvointipolitiikkaan. Suomen hyvinvointipolitiikkaa tarkasteltaessa on otettava huomioon Euroopan alueen hyvinvointi ja sosiaalipolitiikan menetelmät.

Uudessa ja vanhassa Kaste-ohjelmassa tuntui olevan aika paljon samoja tavoitteita, joskin hieman muunneltuna. Edellinen Kaste- ohjelmalla saatiin aikaan hyviä tuloksia, siksi sitä on hyvä jatkaa. Kaste-tehtävän yhtenä nelivuotistavoitteena on korottaa eläkeiän alkamista kolmella vuodella. Se sai miettimään, onko siinä mitään itua ja hyödyttääkö se? Ensinnäkin, jos työvuosia halutaan lisätä, on tärkeää kehittää työhyvinvointia. Yleisen hyvinvoinnin parantaminen on myös olennaista, jotta ihmiset jaksaisivat fyysisesti. Paljon on sellaisia, jotka haluavat tehdä töitä eläkeiän jälkeen, mutta sen tulisi olla vapaaehtoinen päätös.

Usein kuulee puhuttavan työssäkäyvistä ja nuorista. Mutta entä vanhukset? He ovat kokeneet elämässään paljon ja myös sellaisia asioita, joista nuoret eivät tiedäkään. Vanhuksia ei saa jättää huomiotta. Heillä on elämänkokemusta, joten heitä tulee kunnioittaa. Heille tulee tarjota riittävästi palveluita ja oikeudenmukaista kohtelua. On surullista lukea uutisia, joissa kerrotaan vanhusten kaltoinkohtelusta. Laiminlyönnin suurin syy on todennäköisesti resurssien puute. Aika ja jaksaminen eivät riitä. Ei ole inhimillistä niin hoidettavaa kuin hoitajaakaan kohtaan, että yhtä hoitajaa kohti on kaksikymmentä potilasta. Hoidon laatu kärsii tästä. Vanhusten huollon lisäksi pitäisi kiinnittää huomiota lastenhoitoon. Sama juttu on sielläkin: ryhmät suurenevat, mutta työntekijät vähenevät.

Kun otetaan huomioon yksilön hyvinvointi, samalla parantuu yhteisön hyvinvointi. Uudistuksien ei kannata olla liian radikaaleja, jotta ihmiset voivat sopeutua niihin ja ottaa ne paremmin mukaan arkipäiväiseen toimintaan. Uudistuksia tulee tehdä niin, että yksilön ja yhteisöjen äänet tulevat kuuluviin.